28 vuotta sitten Suomeen muuttanut Irina Vesikko on Suomen venäjänkielisten demokraattinen yhteisö -järjestön puheenjohtaja ja aitiopaikalla siinä, miten suomenvenäläiset ovat integroituneet maahan. Mistä erot suhtautumisessa Ukrainan sotaan tai Venäjän hallintoon johtuvat?

Vesikon järjestö vastustaa avoimesti Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja Putinin politiikkaa muun muassa järjestämällä sodanvastaisia toimia ja mielenosoituksia Suomessa sekä osallistumalla humanitaarisiin keräyksiin ja tapahtumiin.

Venäjä on julistanut Vesikon ”ulkomaiseksi agentiksi”; Suomessa heitä on nyt kaikkiaan seitsemän. Heihin kuuluvat muun muassa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Margarita Zavadskaya ja Suomesta turvapaikan saanut toimittaja, aktivisti ja oppositiopoliitikko Nikita Kirillov.

Venäjällä ”ulkomaiset agentit” eivät voi asettua ehdolle vaaleissa, opettaa kouluissa tai julkisissa yliopistoissa tai ottaa vastaan asunnon myynnistä saatujen tuloja. Käytännössä heidän on myös erittäin vaikea työllistyä.

Julistus tarkoittaa sitäkin, ettei Venäjälle ole turvallista matkustaa: riski joutua pidätetyksi on suuri. Moraalisesti ulkomaisen agentin leima on hallinnon vastustajille kuitenkin lähinnä kunniamerkki, niin Irina Vesikollekin.

Suomessa asui vuoden 2025 lopulla runsaat 100 000 suomenvenäläistä. Vesikko muistuttaa, ettei kyseessä ole taustoiltaan eikä näkemyksiltään yhtenäinen ryhmä eikä heitä kannata sellaisena käsitellä.

– Venäjänkieliset ovat jakaantuneet Suomessa ja muissakin maissa eri segmentteihin siinä, miten suhtaudutaan Ukrainan sotaan, Putinin hallintoon ja Venäjän vaikuttamisyrityksiin. Suhtautuminen riippuu monista asioista, muun muassa siitä, koska Suomeen on tultu.

INKERILÄISTAUSTAINEN Vesikko muutti itse Suomeen 28 vuotta sitten. Hän sanoo, että 1990-luvulla tulleiden joukossa on myös niitä, jotka ovat edelleen ”neuvostoihmisiä”.

– Vaikka nämä 40-60-vuotiaat ja sitä vanhemmat ihmiset ovat asuneet täällä pitkään ja ovat ehkä kaksoiskansalaisiakin, he ovat myös eläneet koko ajan omassa kuplassaan. He eivät ole missään vaiheessa todella integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan.

Uusimman ryhmän muodostavat Vesikon mukaan vuoden 2021 jälkeen Venäjältä lähteneet, joista osa pakeni sotavoimien mobilisaation välttääkseen, osa – esimerkiksi opposition ja sukupuolivähemmistöjen edustajat – kiristyneen ilmapiirin takia, osa jostain muusta syystä.

Monet eivät saaneet jäädä Suomeen. Vesikon mukaan maahanmuuttovirasto Migri on antanut venäläisille yli 400 kielteistä päätöstä vuosittain. Sen jälkeen he ovat joko palanneet Venäjälle tai jatkaneet matkaansa muihin maihin.

ALTTIIMPIA Venäjän propagandalle ja vahvimmin Putinin hallinnon puolella suomenvenäläisistä(kin) ovat ne, jotka seuraavat Venäjän tv-kanavia.

Osa haluaa pysyä konfliktin ja politiikan ulkopuolella ja sanoo vain toivovansa, että sota ja myös matkustusrajoitteet ja pakotteet päättyisivät. Osa vastustaa Putinia ja sotaa enemmän tai vähemmän avoimesti.

– Prosenttiosuuksia on vaikea arvioida, mutta se voisi olla noin 30-30-30 – tai ehkä neutraaliksi itsensä asemoivia on enemmän. Mutta täällä Suomessa ainakin 33 prosenttia äänesti Putinia edellisissä presidentinvaaleissa, Irina Vesikko sanoo.

Toisaalta Suomessa tuppaa unohtumaan, että suomenvenäläisissä on ihmisiä, joiden perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä asuu yhä itärajan takana. Eikä se, että elää länsimaisessa demokratiassa, aina takaa itsellekään vapautta tarkkailusta ja uhkailusta.

– Kyselyissä kaikki eivät halua tai uskalla kertoa, mitä mieltä he todella ovat. Jotkut taas eivät halua, että heitä pidetään Suomessa Putinin tukijoina, vaikka he olisivat sellaisia, Vesikko kommentoi.

YKSI ONGELMA on kaikkien pakotteiden jälkeenkin Vesikon mukaan se, miten Kremlin rahat ja agenda ovat viattomilta vaikuttavien kulttuuri- ja muiden hankkeiden ja järjestöjen takana.

Melko tuore esimerkki ovat miehitetyllä Krimillä vuonna 2024 järjestetyt lastenleirit, jonne kuudelle suomenvenäläiselle lapselle pääsyn järjesti pääsyn Taka-Töölössä sijaitseva Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus.

Vesikon mukaan tilanteeseen olisi pitänyt herätä Suomessa jo paljon aiemmin; siitä ei juuri pitänyt ääntä kuin Venäjän oppositio.

– Esimerkiksi juuri tiede- ja kulttuurikeskuksen toiminta voitonpäivän juhlineen ja vastaavine tapahtumineen ajoi koko ajan Venäjän propagandanarratiivia, vaikka toiminta esitettiin epäpoliittisena oman maan historian, kielen ja kulttuurin ylläpitona ja ihmisten tapaamispaikkana.

Toisaalta ihmisellä on oikeus omaan identiteettinsä, ja jokainen kantaa mukanaan sekä henkilökohtaista että kansallista historiaansa. Kahden maan kansalaisella se on usein ristiriitainen.

Kultaleijonien kapteeni ja NHL-tähti Aleksandr Barkov junior on Tampereella syntynyt maailmankansalainen – mutta hän on myös Neuvostoliitossa kasvaneiden ex-huippu-urheilijoiden poika ja suomenvenäläinen, joka on nuorempana sanonut olevansa Suomessa venäläinen ja Venäjällä suomalainen.

Myös Irina Vesikko on joutunut pohtimaan omaa identiteettiään: kuka ja mitä kaikkea minä olen?

– Olen syntynyt Venäjällä ja asuin siellä 16-vuotiaaksi. Minulla on suomalaiset sukujuuret, mutta en osannut muuttaessani sanaakaan suomea. Nyt on tietysti toisin, mutta venäjä on yhä äidinkieleni, jolla enimmäkseen ajattelen. Olen suomalainen, olen venäläinen, olen inkeriläinen.

SOSIAALISESSA MEDIASSA sekä aitojen että trollitilien Venäjä-myönteisten aggressio ja hyökkäysten masinointi näkyy selvimmin. Yhteen postaukseen voi tulla kerralla sata kommenttia.

Vesikko on silti pitänyt ryhmänsä avoimena.

– Pyrin ainakin katsomaan, keitä siellä on asialla. Facebook-profiili, jossa on viisi kaveria ja kolme postausta, on helppo todeta botin tuottamaksi. Mutta kyllä jotkut ihmiset ovat aggressiivisia putinisteja ihan oikealla nimellään ja profiilillaan.

– Joku on hoitaja, toinen opettaja, kolmas rakennustyöntekijä, neljäs ravintoloitsija… Heitä on, ja he elävät keskellämme samaa suomalaista arkea.

Vapaa yhteiskunta ja demokratia eroaa esimerkiksi Venäjästä juuri siinä, että kunhan ei riko lakia, eriävät ja enemmistön mielestä vastenmieliset tai käsittämättömät mielipiteet ovat sallittuja.

Irina Vesikon mukaan Putinin hallinnon toistama ikiaikainen tarina, jossa Venäjää ympäröivät viholliset, sen olemassaolo on uhattuna ja muissa maissa asuvia venäläisiä yritetään alistaa, luo vahvaa ryhmäpainetta.

– Sillä voi vaikuttaa täällä niihin, jotka tuntevat itsensä enemmän venäläisiksi ja ovat jonkinlaisessa pysyvässä välitilassa. Suomessa on taloudellisten ja muiden mukavuuksien vuoksi parempi elää, mutta he ovat Venäjällä enemmän kotonaan. He kritisoivat monia asioita suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta vain omissa joukoissaan.

TILANNE eroaa Vesikon mukaan selvästi Saksasta, Espanjasta ja Italiasta, jossa venäläisvähemmistö järjestää jopa avoimia marsseja ja muita mielenilmaisuja Ukrainan sodan ja Putinin hallinnon puolesta.

– Niillä näkyy lähinnä humalaisia ja aggressiivisia miehiä. Ei ole kovin sivistynyttä se meno, Vesikko tokaisee.

Suomessa avoimia konflikteja syntyy aiemmin TE-toimistossa työskennelleen Vesikon mukaan eniten rakennusalalla, joka on jo pitkään pyörinyt ulkomaisten alihankintafirmojen voimin.

Viimeksi Turun Meyerin telakalta uutisoidun hyväksikäytön ohella ukrainalaiset pakolaiset kohtaavat syrjintää myös venäjämielisten tai muuten vain vihamielisten työnantajien tai -tovereiden taholta.

Ukrainan sota triggeröi törkykommentteihin. Jotkut pitävät ukrainalaispakolaisia – ainakin miehiä – ”pettureina”. Sodanvastaisilla marsseilla vironvenäläiset rakennusmiehet ovat haistatelleet Vesikolle ja muille mielenosoittajille.

KUN VENÄJÄ hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, oikeutetun tyrmistyksen, kauhun, inhon ja vastustuksen ohella Suomessa esiintyi myös vastenmielistä lieveilmiötä: kaikkien venäjän- ja jopa ukrainankielisten (kieltä osaamaton ei erota niitä toisistaan) häiriköimistä, leimaamista ja muuta lynkkausmielialaa.

Ajanjakso jäi onneksi lyhyeksi, mutta kun sota on pitkittynyt, asenteet ovat alkaneet paikoin kiristyä myös ukrainalaisia kohtaan esimerkiksi Puolassa.

Virallinen Suomi on kiinnittänyt huomiota lähinnä kaksoiskansalaisten pääsyvaatimuksiin tiettyihin kriittisiin virkoihin ja rajoittanut venäläisten kiinteistökauppoja. Eniten moneen tavalliseen suomenvenäläiseen – ja koko Itä-Suomeen – vaikuttaa itärajan sulku, joka on ollut voimassa marraskuusta 2023.

Sekä puolustusvoimat että suojelupoliisi ovat painottaneet, että Venäjän uhka liittyy ensisijaisesti kybervaikuttamiseen, sabotaaseihin, välineellistettyyn maahanmuuttoon ja yleiseen hämmentämiseen, ei täällä asuviin ihmisiin.

– Ymmärrän, ettei kannata liioitella eikä luoda paniikkia. Ei tarvitse kiihottaa, ärsyttää tai pelotella ihmisiä, eikä tietenkään leimata koko suomenvenäläisten ryhmää, Vesikko sanoo.

– Mutta mielestäni pitäisi silti olla jokin strategia. miten venäjämielisten putinistien kanssa toimitaan, koska he ovat osa tätä yhteiskuntaa. Täytyy osata ennakoida, mitä he voivat tehdä, jos tulee jokin voimakas ärsyke tai katalysaattori toimintaan.

Demokraatti (SDP/Labor)

Message History

Delivery option(s)